Kalatien suunnittelu, Korpelan Voima

Maveplan suunnitteli Korpelan voimalaitoksen ohittavan kalatien sekä huolehti rakennusvaiheen laadunvalvonnasta ja toimi tilaajan valvojana hankkeessa. Korpelan Voiman projektipäällikkö Reima Ahola korostaa Maveplanin asiantuntijatiedon merkitystä kalatien tyyppisessä, vaativassa ja yksilöllisessä rakennuskohteessa.

“Toiminta oli ammattimaista, asiantuntevaa ja palvelulähtöistä. Voisimme käyttää Maveplanin palveluja vastaavissa kohteissa
myös tulevaisuudessa.”Reima Ahola
Projektipäällikkö, Korpelan Voima

Vesistöt ovat haastava työskentelyalue, ja jokainen projekti on omalla tavallaan yksilöllinen. Kalateiden suunnittelu edellyttää erityistä asiantuntemusta, ja sitä lähti myös Korpelan Voima hakemaan.

Projektipäällikkö Reima Aholan mukaan aiempaa kokemusta yhteistyöstä Maveplanin kanssa ei ollut – näytöt vastaavista hankkeista kuitenkin vakuutti Korpelan Voiman.

Maveplan Oy:n osaaminen ja kokemus kattavat vesistöjen hoidon ja vesitaloussuunnittelun laaja-alaisesti. Kun yritys onnistui tekemään Korpelan Voimalle kokonaisedullisimman tarjouksen hankeen läpiviemisestä, oltiin valmiita aloittamaan työt.

Maveplan suunnitteli rakennuskohteen kokonaisuudessaan. Suunnitelmissa kiinnitettiin erityinen huomio siihen, että kalatiestä tulisi mahdollisimman toimiva – näin rakentamiseen käytettävä investointi saataisiin mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä. Lopputuloksen haluttiin kaikilta osiltaan vastaavan asiakkaan odotuksia, niin toiminnallisuuden kuin esteettistenkin seikkojen suhteen. Reima Ahola korostaa Maveplanin asiantuntijatiedon merkitystä kalatien tyyppisessä, vaativassa ja yksilöllisessä rakennuskohteessa. Tasokkaiden suunnitelmien lisäksi Maveplan osallistui rakennuskohteen kilpailutukseen yhdessä Korpelan Voiman kanssa. Maveplan myös huolehti rakennusvaiheen laadunvalvonnasta ja toimi tilaajan valvojana hankkeessa.

Reima Ahola toteaa Maveplanin toiminnan vastanneen Korpelan Voiman odotuksia erinomaisesti kaikilta osin, hankkeen etenemisen aikana eteen tulleet suunnitelmien täydennys- ja muutostarpeet mukaan lukien.

ASIAKASHYÖDYT

  1. Kattava suunnitelma, jonka pohjalta toimiva kalatie voitiin rakentaa
  2. Asiantunteva apu
  3. Jatkuva seuranta rakennusvaiheessa onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi
  4. Kalatie, joka jatkuvan seurannan mukaan toimii erittäin hyvin
  5. Mahdollisimman suuri hyöty mittavalle investoinnille

Korpelan Voima

  • 92-vuotias maakunnallinen energiayhtiö, kuntayhtymäkonserni
  • Pääkonttori Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla
  • Liikevaihto 23,8 MEUR (2015)
  • Henkilöstön määrä 55

www.korpelanvoima.fi

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.