Hyvä vesitalous mahdollistaa kannattavan kasvun

Kalajokelaisen Bullstop-tilan peltoala on kasvanut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Isäntä Juho Isopahkalan mukaan kunnossa oleva vesitalous on omalta osaltaan mahdollistanut peruslohkojen suuremman koon ja peltojen paremman tuottoasteen.

“Maveplanin ammattitaito riittää suurtenkin kuivatushankkeiden toteuttamiseen. Niiden myötä tilan vesitalous ja peltojen viljeltävyys ovat parantuneet huomattavasti.”Juho Isopahkala
Isäntä,
Bullstop Oy

Kalajoella sijaitseva Bullstop Oy on Juho Isopahkalan omistama tila, jonka tuotantosuuntana on maitorotuisten nautojen loppukasvatus. Vuosittain tilalla kasvatetaan teuraaksi noin 1 400 nautaa. Nurmea ja viljaa viljellään noin 600 hehtaarin peltoalalla.

Viime vuosikymmeninä on raivattu metsästä peltoa, samalla kun sitä on myös ostettu ja vuokrattu. Näin tilan peltoala on merkittävästi kasvanut ja konekanta vastaavasti suurentunut. Peltojen tuottoastetta on pyritty nostamaan mm. lohkojen kokoa suurentamalla, mikä asettaa entistä tiukemmat vaatimukset vesitalouden kunnossapitoon.

Tehokas kuivatus on suurten pinta-alojen viljelyn elinehto. Onnistuneet ojitukset ja putkitukset varmistavat suotuisat viljelyolosuhteet. Niiden ansiosta kylvö, lietteen levitys ja sadonkorjuu voivat tapahtua mahdollisimman nopeasti.

Varmistaakseen tarkoituksenmukaisen peltojen salaojituksen, säätösalaojituksen ja valtaojien putkitusten, Juho Isopahkala kääntyi Maveplanin puoleen. Maveplanin ja Bullstopin välinen yhteistyö sai alkunsa jo edellisen sukupolven aikana, ja hyvien kokemusten ansiosta se on jatkunut.

Vuosien varrella on suunniteltu ja toteutettu peruskuivatus- ja salaojitushankkeita hyvällä menestyksellä.

Kuivatushankkeiden myötä tilan vesitalous ja viljeltävyys ovat parantuneet selvästi. Onnistuneet putkitukset ovat mahdollistaneet lohkokokojen kasvattamisen. Niin suunnittelu-, toteutus- kuin valvontatehtävätkin ovat sujuneet hyvin. Eteen tulleet ongelmat on ratkottu nopeasti, hankkeen alkuperäistä aikataulua vaarantamatta.

Hallittu kasvu on jatkossakin Bullstop-tilan tavoitteena. Juho Isopahkala uskoo, että tähänastiset onnistumiset luovat tukevan pohjan myös uusien hyvien kokemusten saavuttamiseksi. Maveplanin kaltaisten kumppaneiden kanssa tekeminen on sujuvaa – laaja osaaminen, hyvä palvelu ja kyky ratkaista eteen tulevat ongelmat rivakasti varmistavat omalta osaltaan sen, että yhteistyö jatkuu myös vastaisuudessa.

ASIAKASHYÖDYT

  1. Peltojen kohentunut vesitalous
  2. Peruslohkojen suuremmat koot
  3. Peltojen parempi tuottoaste
  4. Toiminnan kannattava kasvu

Bullstop Oy

  • Maitorotuisten nautojen loppukasvatus
  • Tila Isopahkalan suvun omistuksessa vuodesta 1913
  • Ensimmäiset kartat salaojituksista vuodelta 1946
  • 540 hehtaaria peltoa ja 70 hehtaaria metsää
  • Vuosittain teuraaksi 1 300 – 1 400 nautaa

Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.