18.9.2026
Aurinkopuistohanke oli jo käynnissä, kun Maveplanin asiantuntijat tulivat hankkeeseen mukaan. Puutteelliset lähtötiedot uhkasivat ajaa hankkeen aikaa vievään vesilupaprosessiin.
Hankealueen pohjatutkimukset oli tehty paneelien telinerakenteita varten, mutta happamien sulfaattimaiden esiintymistä ei ollut selvitetty vaaditulla tarkkuudella. Myös vesienhallinta oli suunniteltu vain yleisellä tasolla. Ilman tarkkoja maaperätutkimuksia ja vesistövaikutusten määrittelyä edessä olisi ollut vesilupaprosessi, joka olisi voinut viivästyttää hanketta jopa vuodella.
Onnistunut ratkaisu syntyi ongelman tunnistamisesta. Sen sijaan, että suunnittelua olisi jatkettu vajain tiedoin, tehtiin päätös: ensin tutkimukset, sitten suunnitelma. Maveplanin asiantuntijoiden osa-alueet nivoutuivat yhteen: maaperätieto ohjasi sekä kuivatusta että vesiensuojelua.
Maaperätutkimuksista vastasi Topi Malinen, jonka erikoisalaa ovat happamat sulfaattimaat. ”Maaperätutkimuksella tuotettiin riittävät lähtötiedot laadukasta jatkosuunnittelua varten, jotta kuivatus- ja vesiensuojeluratkaisut oli mahdollista optimoida ja pystyimme minimoimaan alapuolisille vesistöille aiheutuvat haitat”, Topi kertoo.
Varsinkin hankealueen vaihteleva maaperä vaatii asiantuntijuutta ja tarkkaa tutkimusta: esimerkiksi peltomaata, metsää ja vanhaa turvesuota sisältävä alue lohkotaan tutkimuksissa ja suunnitelmissa maaperän mukaan, josta seuraa myös kuivatuksen ja vesienhallinnan monimuotoiset ratkaisut.
Tutkimustuloksista rakentui kuivatusratkaisu. Kuivatuksesta ja säätösalaojituksesta vastasi Markus Sikkilä. Osalle lohkoista suunniteltiin järeämpi säätösalaojitus, osalle riitti avo-ojitus. Tutkimukset ja analyysi ohjaavat oikeaan ratkaisuun, jota käydään myös kustannusten näkökulmasta asiakkaan kanssa läpi.
”Yleisesti ottaen ratkaisu valikoituu paikan maalajin ja maaperän olosuhteiden mukaan. Edullisimmillaan maaperä on läpäisevää kivennäismaata, jolloin kuivatus tapahtuu luonnostaan”, Markus kertoo.
Vesiensuojeluratkaisuista vastasi Jonna Kärki, jonka tehtävään liittyi myös valuma-alueiden ja vaikutusten tarkastelua. ”Suojavyöhykkeet oli määritetty, mutta suunnittelimme muun muassa laskeutusaltaita ja tulvatasanteen vesien nousua varten.”
Jonnan toimenkuvaan kuului antaa myös rakentamiseen suosituksia siitä, miten vesien hallintaan voidaan vaikuttaa. ”Kaikilla toimenpiteillä pyritään minimoimaan alueen toimintojen aiheuttamat vesistövaikutukset. Ratkaisussamme yhdistyvät tutkimus, kokemuksemme ja viranomaisvaatimukset”, Jonna kertoo.
Käännekohta oli oivallus, että asian voi hoitaa kevyemmin. Vaihtoehtoja mietittiin useassa palaverissa, ja asiakas piti johdattaa näkemään, että huolellisella suunnittelulla raskaalta luvitukselta voidaan välttyä. ”Emme edellytä asiakkaan asiantuntemusta, mutta kannustamme ottamaan yhteyttä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. On ollut tapauksia hankituista maa-alueista, joihin ei voi rakentaa aurinkopuistoa”, Markus kertoo.
Yhteispeli tuotti tuloksen. Kun maaperä, kuivatus ja vesiensuojelu ratkaistiin yhdessä, asiakas selvisi kevyemmällä ojitusilmoituksella eikä vesilupaa tarvittu.
Ennakointi näkyy myös työmaalla. ”Kun kuivatus, vesienhallinta ja maaperäasiat on otettu riittävästi huomioon, koko rakentaminen etenee sujuvammin ja nopeammin”, Sikkilä kertoo. Ennakoivan suunnittelun puute on konkretisoitunut kohteissa, joissa maaperän kantavuus ei ole riittänyt työkoneille, ja kone on vajonnut aiemmin turvesuokäytössä olleeseen maaperään.

* Lähde: suomenuusiutuvat.fi: teollisen kokoluokan aurinkovoima 30.6.2026
Paras hetki kääntyä asiantuntijan puoleen on hankkeen alussa. ”Ennakkoon mukaan pääsy on aina parempi vaihtoehto. Jo käynnissä olevan, mutta puutteellisen tutkimuksen kohteissa täytyy tehdä ennen maaperätutkimustamme esiselvityksiä kohteesta: mitä ja miten on jo tehty, ja miten jatketaan. Se on haastava, mutta ratkaistavissa oleva tilanne, joka kuitenkin aiheuttaa hankkeelle lisäkustannuksia”, Sikkilä muistuttaa. Maveplanin ratkaisukyvyn ydin on suunnittelukokemuksessa ja kenttäolosuhteiden käytännön tuntemisessa.
Suomessa teollisen mittakaavan aurinkopuistoja alettiin rakentamaan vuonna 2022, jolloin myös Maveplan tuli mukaan hankkeisiin.
”Olemme olleet vuodesta 2022 alkaen vuosittain muutamissa aurinkopuistohankkeessa mukana, joten kokemusta on kertynyt aiheesta”, Markus Sikkilä kertoo.
Vuoden 2025 loppuun mennessä Suomeen oli rakennettu noin 40 teollisen mittakaavan aurinkopuistoa, ja Maveplanin osaaminen näkyy lähes puolessa Suomen aurinkopuistoja. Syyskuussa 2026 Suomessa on suunnittelu- tai luvitusvaiheessa yli 300 aurinkopuistoa. *
Skarta Energy-kumppanuus aurinkopuistohankkeissa
EPV Aurinkovoima-yhteistyö 140 000 aurinkopaneelin hankkeessa