Maveplan kartoittaa aurinkopuistojen rakentamista Keski- ja Pohjois-Ruotsissa

Euroopan unionin perustama Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (Just Transition Fund, JTF-rahasto) pyrkii lieventämään ilmastosiirtymän haitallisia vaikutuksia tukemalla alueita ja työntekijöitä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten, ja edistämällä tasapainoista sosioekonomista siirtymää.

Suomessa JTF-rahasto kompensoi niitä sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia, jotka aiheutuvat tavoitteesta puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä.

Vanhoille turvetuotantoalueille rakennettavat aurinkopuistot ovat hyvä tapa kompensoida näitä haittavaikutuksia. Koska suurten paneelikenttien muodostamat puistot saattavat yltää kooltaan jopa satoihin hehtaareihin, vaatii niiden vesienhallinta omaa erityisosaamista – etenkin toimittaessa yhä tiukkenevan ympäristölainsäädännön puitteissa.

Maveplanin asiantuntijuus ja kokemus niin maaperän kuivatusratkaisuista kuin aurinkopuistojen geosuunnittelusta tarjoaa hyvät lähtökohdat myös tämän liiketoiminta-alueen kehittämiselle. Yritys onkin käynnistänyt yhteistyössä Nordic Export Groupin kanssa JTF-rahaston tukeman hankkeen, jonka tarkoituksena on kartoittaa aurinkopuistojen rakentamisen tilannetta Keski- ja Pohjois-Ruotsissa.

”Aurinkopuiston rakentamiseen tarvitaan kuivatussuunnitelma, jossa tyypillisesti on oltava mukana myös vesienkäsittely- ja suojeluratkaisut”, kertoo Maveplan Oy:n toimitusjohtaja Olli Utriainen. ”Suunnittelijan on tiedettävä myös paikalliset käytännöt, sillä esimerkiksi luvitukseen liittyvissä asioissa voi olla merkittäviäkin alueellisia eroja.”

Yksi Maveplanin JTF-hankkeen tavoitteista onkin kartoittaa Keski- ja Pohjois-Ruotsin viranomaisten luvituskäytäntöjä vesienhallinnan suunnitteluun liittyen. Utriainen jatkaa, että sekä käynnissä että suunnitteilla olevia aurinkopuistohankkeita on myös tarkoitus selvittää.

”Osallistuimme toukokuussa Energimässan-tapahtumaan ja olemme muutenkin luoneet kontakteja esimerkiksi aurinkopuistojen rakentajiin. Hanke sinällään kattaa pelkän selvitystyön, mutta luonnollisesti pyrimme saamamme tilannekuvan myötä olemaan valmiina tarjoamaan asiantuntijapalveluitamme myös siinä kohtaa, kun uusien puistojen rakentamisesta päätetään.”

Vuoden 2024 loppuun asti kestävälle hankkeelle on myönnetty JTF-rahaston tukea kaikkiaan 93.000 euroa.

Lue lisää aurinkopuisto infra suunnittelupalvelustamme ›

 

 



Kiinnostuitko?

Jätä yhteystietosi, niin asiantuntijamme ottaa sinuun yhteyttä.